lauantai 25. lokakuuta 2014

koulu

Koulun ja työn yhdistäminen vie multa tällä hetkellä kaikki voimat. Aamulla kasiksi kouluun ja sieltä suoraan tai muutaman tunnin tauon jälkeen töihin ja kotona olen usein vasta päivän vaihtuessa seuraavaan. Toivon että seuraavissa listoissa helpottaa ja saan vähän enemmän aikaa itselleni ja läheisilleni.

En hakenut keväällä mihinkään kouluun, en osannut päättää mitä haluan tehdä. Suunnittelin hakevani liikunnanohjaajaksi tai johonkin PT-kouluun mutta Turussa vaihtoehdot eivät olleet kovin kummoisia ja en ollut valmis vielä muuttamaan pois tästä kodistani. 
Kesällä kuitenkin iski stressi ja mietin että mitä voisin tehdä ja ketä voisi kertoa minulle vaihtoehdoista. Löysin netistä sellaisen uraneuvojan/opon tms numeron ja soitin hänelle.
Käytiin läpi kaikkia kiinnostukseni kohteita ja hän kertoi vaihtoehdoista. Sovittiin alustavasti että hän auttaa minua ja haen sitten keväällä 2015 johonkin liikunnan-alan koulutukseen. Tämä nainen kertoi kuitenkin muistakin aloista jotka sopivat kiinnostukseni kohteisiin ja jäin miettimään niitä parin vikon ajaksi, varsinkin ravintola-ala jäi kiinnostamaan. Muutama viikko myöhemmin menin uudelleen käymään ja olin päättänyt että nyt haluan kokeilla mihin pystyn. Rakastan ruuanlaittoa, ja ruokaan minulla on viha/rakkaus-suhde. Joten päätin aloittaa aikuiskoulutuksessa 1,5-vuotta kestävän hotelli- ja ravintola-alan perustutkinnon.
Ajattelin sen olevan niin lyhyt aika elämässäni että sen jälkeen vois opiskella vielä liikuntaa jos tahdon. Enää en ole edes varma haluanko. Aika on mennyt niin nopeasti ja olen oppinut ihan hirveesti. Tällä hetkellä olo on ainakin sellainen että olen aivan oikeassa paikassa ja tätä alaa haluan opiskella vielä lisää.

 Ryhmämme on kirjava mutta aivan ihana. Vaikka olen aikuiskoulutuksessa on ryhmämme aika nuori, keski-ikä on varmaankin 23-24v. Moni on ollut lukiossa, amiksessa tai AMK:ssa mutta huomannut koulun jälkeen opiskelleensa väärää alaa joka ei kiinnosta. Ryhmässämme on myös ulkomaalaisia jotka monet ovat opiskelleen ravintola-alaa omien maidensa korkeakouluissa mutta haluavat oppia suomalaista ruokaa jotta olisi helpompi työllistyä täällä.
 




 Ensimmöiset sushirullani ikinä! Taisivat jäädä myös viimeisiksi koska poikaystäväni ei tykännyt yhtään. En kyllä itsekään hirveästi välitä noista mutta kokeilin nyt vääntää rullia kun Hilla tuli yökylään Raumalta.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Toiveita, kysymyksiä?

Mulla on tällä hetkellä ihan tyhjä pää, veikkaan sen johtuvan liian lyhyistä yöunista ja stressistä. Kirjoittaminen ei luista ja muutenkin väsymys on aivan uskomaton. Siksi toivoisinkin että jos teillä on toiveita tai kysymyksiä niin laittaisitte niitä tulemaan :)









Viikonloppu meni ihan liian nopeasti. Olisin vain toivonut lauantain jatkuvan ikuisesti. Sohvalla makoilu ilman kiirettä tuntui luksukselta. Piipahdettii myös lauantaina Aurassa mammani synttäreillä mutta sen jälkeen en liikkunut sohvalta viltin alta yhtään minnekkään. Toivottavasti te ette ole yhtä väsyneitä nyt syksyllä kuin mä, koska tää on aivan toivotonta kun ei jaksa mitään eikä saa oikeastaan rästihommia edes aloitettua, saati hoidettua...




Jaksamisia <3

torstai 2. lokakuuta 2014

kiire

Viimeiset kaksi kuukautta on ollut koko ajan kiire...
Ensin oli hirveesti töitä, sen jälkeen lähdimme matkalle ja matkan jälkeen alkoi koulu ja palasin töihin.
Koko ajan saa juosta paikasta toiseen ja hyvä että ehtii nukkumaan.

En ole julkaissut edes meidän matkakuvia joten tässä muutama räpsäisy Turkista.


















Matkalla ehti hetkeksi rentoutumaan ja unohtamaan koko muun maailman. Söimme hyvin (ja paljon, matkaamme kuului ruuat ja juomat, voi herrajumala sitä lomakilojen määrää), nautimme toistemme seurasta, tutustuimme muihin matkailijoihin ja kelluimme altaassa ja meressä monta tuntia päivässä.
Paluu arkeen ja kylmään suomeen kirpaisi hiukan mutta nyt kun on saanut jokseenkin järkevän päivärytmin niin kuvittelen jopa selviäväni tästä talvesta ensi kevääseen.







Rusketus on haalistunut ja syksy on tullut, olen laittanut paljon ruokaa ja lepäillyt kotona poikaystävän kainalossa vapaa-iltoina (joita on harvoin..). Olen koittanut saada itseäni ylös treenaamaan mutta tuntuu kuin en löytäisi yhtään energiaa mistään.
Huomenna menen ruoka&viini messuille katsomaan mitä kaikkea siellä tapahtuu, lauantaina on hyvän ystävän synttärit ja sunnuntaina järjestän pienen brunssin muutamalle läheiselleni, joten toisin sanoen kiire jatkuu myös "vapaa viikonloppuna"

Ihanaa syksyä muruset <3