huono päivä

Tänään oli ensimäinen huono päivä kahteen viikkoon. Ensimminen lipsuminen raiteilta kahteen viikkoon. En tiedä kummasta on suurempi morkkis syömisestä vai sen jälkeisestä oksentamisesta.
Tiedän että näitä tulee mutta pääni ei oikein jaksaisi käsitellä tätä.

Olen aivan poikki ihan pelkästä ajattelusta...

Treenimotivaatio on ainut mikä on kohdallaan. Voisin treenata koko ajan jos en väsyisi.
Haluan olla kiinteä ja hoikka. Oikein syöminen tässä muutosvaiheessa vain tuntuu vaikealta.
Olenkin tehnyt itselleni treenisuunnittelman 15.6. asti koska niillä vaiheilla mulla alkaa kesäloma niin siihen asti koitan treenata täysillä.
Vaihdan uudelle salille täällä kotikaupungissa ja poikaystäväni lupasi tulla katsomaan jos aloittaisi samalla niin saisin seuraakin :)


Tässä vähän tilannekuvaa tältä hetkeltä, kuvat on aika huonolaatuisia mutta näkee niistä jotain, koitan nyt muistaa viikon välein ottaa kuvaa niin pystyn itsekin paremin seuraamaan missä menen.
Koitan myös muistaa kantaa järkkäriä mukana että tulisi blogin puolelle vähän parempi laatuisia kuviakin...

Syömishäiriö

Monet tietävät faktat, " miten tunnistan läheisen syömishäiriön" sekä yleisimmät muodot.

Mutta uskon että kukaan muu kuin ne jotka ovat jonkin sh:n läpikäyneet eivät koskaan tule täysin ymmärtämään. 

Omat läheiseni ovat 2,5 vuotta yrittäneet ymmärtää, pyytäneet minua selittämään. Olen parhaani mukaan kertonut mutta silti joinakin hetkinä he sanovat miten eivät vain ymmärrä. 

Se on sairaus joka on päässäni jumissa. Välillä se kasvaa ja vie siellä kaiken tilan välillä taas se kaivautuu koloon enkä edes huomaa sitä.

Kun aikanaan bulimiani vaihtui anoreksiaan kaikki läheiseni kuvittelivat että näen itseni peilistä isona ja että mietin heidän syödesssään miten läskejä he ovat.

Ehkä joillakin nämäkin legendat pitävät paikkansa mutta itse olin täysin tietoinen siitä minkä kokoinen olin 60 ja 40-kiloisena. Lääkärin sanoin minäkuvani oli terve. 

En myöskään koskaan ajatellut että ovatpa läheiseni oksettavia kun syövät esimerkiksi ulkona. Mielestäni kaikki saavat syödä mitä haluavat ja elää sellaisen vartalon kanssa minkä kanssa haluavat elää.

Minä en halua elää tässä vartalossaan mutta rakastan aivan liikaa elämää ja läheisiäni tehdäkseni mitään itsetuhoista joten muokkaan vartaloani sellaiseksi että voin sen kanssa olla. 

Kirjoitan tätä blogia itseni vuoksi. Jotta se selvittäisi ajatuksiani. Olette vapaita lukemaan ja kyselemään mitä mieleen sattuu mutta älkää tuomitko ennen kuin olette tietoisia mennneidyydestäni ja nykyhetkestä.

Btw siskoni ja ystäväni ovat vastanneet kysymyksiin aiemmissa teksteissä joten kyllä minun läheiseni tietävät mikä on tilanteeni.